lauantai 21. lokakuuta 2017

työviikko

TYÖVIIKKO.

Ma: Minä itse tulin töihin Joskus 07:00 tai 08:00 mutta yleensä tulin 20min aikasemmin. Kaikki työtekijät aloitavat pukemalla työvateet pälle ja alotovat saman tien kun työvuoro alkaa purkamaan lurakoita ja tekevät sen nopeasti, mutta tarkasti. Joskus  rulakoita oli todella paljon että ei ehditty tekemään kaikkia mutta sitten tehtiin seuraavanna päivänä. Kun rulakot oli purettu niin aloitimme siivoamisen. Kun hyllyjä siivotiin se tarkoiti sitä että katsotaan onko kaikki tuoteet päivä määrän mukaan oikein ja kaikki tuoteet vedetiin eteen ja ne olivat suorassa ja oikeassa paikassa. työpaikallani minulla oli kaksi 12min tauoa joten pääsin aina puolelta eli 14:30 tai 15:30. Jos olisin pitänyt yhden 30min tauon olisin pääsyt vasta silon 15.00 tai 16.00
Ti: Olin vapaalla ja launtain oli sitten töitä.
Ke: Tulin töihin klo 07:45 ja työ alkoivat klo 08:00 mutta kun oli pukenut työ vateet päälle niin aloitin heti työ koska halusin heti jotain tekemistä että heräisin kunolla. Ensimmäisennä menin puhdistamaan pullokoneen. Pullokoneen puhdistamisessa meni joskus 30min tai joskus 45min yksin jos olin työnkaverin kanssa niin nopeamin mutta jos olin yksin jouduin hoitamaan kaikki yksin silloin siellä meni 1h tai 1h 15min.
Sen jälkeen menin varastoon hakemaan rullakon jotta aloin puremaan. Yleensä sain päivässä puretua 2-4 rulakkoa riipui kuinka paljon rulakossa oli. Kun rulakkot oli purettu niin aloin siivoamaan  ja pääsin sitten klo 15.30.
To: Joskus kun tulin töihin pääsin tekemään päätyjä joihin laitoin ne tuoteet jotka minulle oli anettu ja pistin ne mieleni mukaan päätyyn haluaamani järjestykseen. Sen jälkeen tei sitä samaa mitä joka päivä.
Pe: Tulin töihin 08:00 tein samaa mitä muina päivinä. Pääsin töistä 15:30.
La: Launtain työ olivat aika erin laisia tein heti ensimäisenä tillaukset ja listasin ne valmuuksi ja vein ne loppulta oikeeisiin varastoihin tai kylmä kaapeihin. Sen jälkeen purkasin taas rulakoita ja siivosin myös launtaisin oli minun pullohuoneen vastuu sivosin ja kävin tarkistamassa sitä jos jokin oli viellä inulle aina soitetiin kasalla jos pullokone piipasi tai siinä oli jokin vikana. 
Ps: työssö opimis paikassa olen oppinut kuinka tärkeitä päivämäärät ovat kuinka niitä pitää noudataa, asialkaat huomioidaan heti ensimmäisenä ja autetaan tarvitavissa. Olen myösoppinut pullokoneen käyttön ja sen huollon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti